koekampus-logo
aalto-logo
yliopisto-logo
taideyliopisto-logo
koekampus

Arabian kampus

Katso Arabian kampuksen ohjelma.

Arabian kampuksella sijaitsee Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Aalto-yliopiston taideteollinen koulutus keskittyykin pääasiassa Arabianrantaan. Alueesta on muodostunut voimakkaasti kehittyvä luovuuskeskittymä, jossa on panostettu erityisesti taiteeseen, muotoiluun ja teknologiaan. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu siirtyy Otaniemen kampukselle vaiheittain 2013 - 2018.

Suosittelemme kampukseen tutustumista niille, jotka ovat kiinnostuneita taiteista ja taideteollisesta alasta: esim. kuvataiteesta, graafisesta suunnittelusta, keramiikasta, elokuvataiteesta, muotoilusta, lavastuksesta, tekstiilitaiteesta, muodista ja sisustamisesta.

Kampus sijaitsee Arabianrannassa viiden kilometrin päässä Helsingin keskustasta, Arabian tehtaan ja ostoskeskusten läheisyydessä. Matka keskustaan kestää julkisilla kulkuvälineillä 20-25 minuuttia ja Otaniemeen 45-60 minuuttia. 

Osoite: Hämeentie 135 C, Helsinki

Etäisyydet muiden yliopistojen kampuksiin:

Helsingin yliopisto
Keskustakampus: n. 20-25 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Kumpulan kampus: n. 10-15 minuuttia kävellen
Viikin kampus: n. 15 minuttia julkisilla kulkuvälineillä

Taideyliopisto:
Kuvataideakatemia: n. 40 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Sibelius-Akatemia: n. 20-25 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Teatterikorkeakoulu: n. 15-20 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä

Otaniemen kampus

Katso Otaniemen kampuksen ohjelma.

Otaniemen kampuksella Espoossa sijaitsevat Aalto-yliopiston neljä tekniikan alan korkeakoulua
 (Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu), Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitos ja osittain muitakin laitoksia sekä Kauppakorkeakoulun kandidaattiopetus. Vuosina 2014 - 2018 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu siirtyy kokonaisuudessaan Otaniemen kampukselle. Vuonna 2021 myös Kauppakorkeakoulun maisteriopetus siirtyy Otaniemen kampukselle.

Huom! Vuonna 2016 Aalto-yliopiston kauppatieteellinen ala esittäytyy Töölön kampuksella.

Tiiviillä alueella on ainutlaatuinen yhdistelmä koulutusta, tutkimusta ja liiketoimintaa. Otaniemessä sijaitsee myös Teekkarikylä, jossa asuu yli kaksi tuhatta Aalto-yliopiston opiskelijaa.

Suosittelemme kampukseen tutustumista niille, jotka ovat kiinnostuneita luonnontieteistä (matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja biologiasta), tekniikasta, teknologiasta, ympäristöstä, rakentamisesta ja arkkitehtuurista.

Otaniemi sijaitsee Espoossa Keilaniemen ja Tapiolan tuntumassa noin 10 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Matka kauppakorkeakoululle kestää julkisilla kulkuvälineillä noin puoli tuntia ja Arabian kampukselle 45-60 minuuttia.

Hukassa kandidaattikeskuksessa (Otakaari 1)? Lataa Aalto Spaces sovellus ja pysy kartalla sisätiloissakin:

lataus 300x107 lataus play 300x89

Osoite: Otakaari 1, Espoo

Etäisyydet muiden yliopistojen kampuksiin:

Helsingin yliopisto
Keskustakampus: 25-30 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Kumpulan kampus: 45-60 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Viikin kampus: 45-60 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä

Taideyliopisto:
Kuvataideakatemia: n. 45 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Sibelius-Akatemia: n. 30 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Teatterikorkeakoulu: n. 45 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä

Töölön kampus

Katso Töölön kampuksen ohjelma.

Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun Töölön kampus rakennettiin 1950-luvulla ja kampuksen päärakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Rakennuksen julkisivua koristaa Michael Schilkinin suunnittelemat reliefit. Rakennus kuuluu kansainväliseen docomomo-rekisteriin eli modernin arkkitehtuurin suojelukohteisiin.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaattiopetus on siirtynyt Otaniemen kampukselle. Maisteriopetus järjestetään edelleen Töölön kampuksella Etu-Töölössä osana Helsinki Business Campus -aluetta. Sijainti mahdollistaa tiiviin yhteistyön keskusta-alueella toimivien yliopistojen ja yritysten kanssa. Myös kauppakorkeakoulun maisteriopetus siirtyy Otaniemen kampukselle vuoteen 2021 mennessä, jolloin kaikki tutkinto-opetus on Otaniemen pääkampuksella.

Huom! Vuonna 2016 Aalto-yliopiston kauppatieteellinen ala esittäytyy Töölön kampuksella.

Suosittelemme kampukseen tutustumista niille, jotka ovat kiinnostuneita kauppatieteistä ja yhteiskuntatieteistä, esimerkiksi taloustieteestä, markkinoinnista, rahoituksesta, laskentatoimesta, johtamisesta ja liiketoiminnan teknologiasta sekä yritysjuridiikasta.

Tapahtumassa voit tutustua lisäksi myös Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen edustajiin. Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksella voit opiskella kokonaan englanninkielisen BScBA-tutkinnon kansainvälisestä liiketoiminnasta.

Töölön kampus sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Matka Otaniemen kampukselle kestää julkisilla kulkuvälineillä noin 30 minuuttia ja Arabian kampukselle noin 30 minuuttia.

Osoite: Runeberginkatu 14-16, 00100 Helsinki

Etäisyydet muiden yliopistojen kampuksiin:

Helsingin yliopisto
Keskustakampus: n. 10-20 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Kumpulan kampus: n. 25-35 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Viikin kampus: n. 30-40 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä

Taideyliopisto:
Kuvataideakatemia: n. 15-20 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä
Sibelius-Akatemia: n. 10 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä ja kävellen
Teatterikorkeakoulu: n. 25-30 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä